sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Pitkä aika siitä on kun viimeksi olen päivittänyt blogin. Kuvat on ollut kamerassa mutta en ole jaksanut laittaa ne koneella. Nyt kuitenkin sain ne tänne liitettyä. Tosi hitaasti kone latasi kuvat tänne bloggeriin. Ihme että en jo luovuttanut :-)
Aikaisemmin olin laittanut kuvia leikkömökistä ja nyt se alkaa olla aika valmis niin täytyy jossain vaiheessa napsia kuvia että voin listätä tänne.
Essu leikkimökkin

Leggingsit tytölle koko 92


Tytölle kauluri ja pipo. Piposta tuli liian pieni joten se täytyy saada uusi omistaja.


Innostuin kokeilemaan dino pipoja. Ihan hauskat niistä tuli.





Pipo itselleni. Ohje löytyi viimeisestä Kotivinkistä ja oli tosi helppo tehdä.

torstai 8. syyskuuta 2011

Kankaita, leikkimökki ja ompeluksia

Blogin puolella on ollut vähän hiljaista. Mutta se ei tarkoita että en olisi tehnyt mitään. Meillä on ollut leikkimökki projekti. Ja siihen on mennyt suurin osa ajastani kun olen maalannut sitä ulkopuolelta. Sisältä en vielä ole maalannut mutta maali on jo ostettu ja odotan että pääsen sitä tekemään.

Tässä kuva leikkimökistä. Tässä se on vielä ilman maalia.


Tilasin kankaita Iinulta. Näistä olisi tarkoitus ommella jotain leikkimökkiin. Ihanasti Iinu oli taas pakannut kankaat ja kun avasin paketin siellä oli pieni yllätys. Pieni pätkä nauhaa jota en ollut tilannut. Kiitos Iinu!!



Jotain olen myös ehtinyt ommella. Housut ja haalari tytölle koko 86. Molemmat ovat velouria.


perjantai 26. elokuuta 2011

Tässä on kesän aikana muutama vaate jäänyt julkaisematta.
Alla on meidän pojalle setti paidan kangas on Michas stoffeckesta.


Ompelin vauva lahjaksi tällaiset tossut ja hatun. Oli vaan niin kiire nimenantojuhliin että nappasin nopeasti kuvat ja kuvat on näin huonot:



Tossuihin sain inspiraatiota Lillagrynin tossuista. Kaava on jostain Ottobre lehdestä.

torstai 11. elokuuta 2011

Tilkkutäkki

Ensimmäinen tilkkutäkkini on valmistunut!! Ihan ok ensimmäiseksi ja nyt tiedän paremmin kun aloitan seuraavan ompelun. Tämä tuli siis meidän pienelle tytölle ja seuraavaksi on sitten pojan vuoro saada täkki. Tätä kun ompelin ajattelin kyllä että on se niin työläs että jää viimeiseksi mutta nyt kun tämä valmistui niin olen jo alkanut suunnittelee toista (ja kun kankaat on jo ostettu).







Sanotaan että odottavan aika on pitkä, mutta nämä kankaat tuli yllättävän nopeasti. Olin varautunut odottamaan vielä viikon tai pari. Hilduli järjesti kimppa tilauksen Saksasta ja tässä ne on, aivan ihanat kankaat!!


Kesä mekko ja sametti puku meidän tytölle. Nämä on ollut jo käytössä vähän aikaa en ole vaan jaksanut/ehtinyt tänne laittaa. Ensimmäinen on lakana kankaasta jonka löysin kirppikseltä. Mekon (koko 86/92) ohje on Kotivinkin nettisivulta. (Tämä lojuu meillä kaapissa että jos joku on kiinnostunut niin saa ilmaiseksi). Toinen puku on viimeisestä Ottobre lehdestä.




tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kimppatilaus Michas Stoffecke

Hand made by Hilduli on järjestämässä kimppatilausta Michas Stoffeckesta. Meitä on nyt kaksi jotka osallistuisi. Jos vielä saisi jonkun mukaan niin voitaisiin tilata. Jos kiinnostaa niin ilmoitus Hildulin s-postiin.

lauantai 16. heinäkuuta 2011


Täällä juhlitaan oikein urakalla! Kolmen päivän aikana neljät synttärit. Tässä kahdelle synttärisankarille lahjat. Ja vielä pitäisi kahdelle ommella :-).

Ensimmäinen setti on 3 vuotiaalle tytölle.




Toinen setti on 2 vuotiaalle pojalle. Molemmat on uusimmasta Ottobre lehdestä. Ja alimmainen paita on Unikuun terapiahuoneen Jennin suunnittelema. Aivan ihana!!! Ja sankari (ainakin äiti) oli tyytyväinen!